Yleinen

Tähdenlento

Nousi ajatus. Oivalsin.  

Kuinka monta tähdenlentoa olen itselleni merkiksi pyytänyt. Kuinka monta tähdenlentoa olen ”yhtäkkiä” nähnyt ja siinä samassa toivonut. Olen nähnyt myös tähdenlentoja parvessa, niinä öinä, kun meteoriittiparvi ylittää taivaankannen.  

Minulla on uskomus, että tähdenlentoihin liittyy aina toivominen, koska nämä ovat harvinaisia näkyjä.  

Onko tähdenlento siis toive jostain?  
Onko se vahvistus sille, mitä juuri nyt ajattelin? 

Sehän on ohi kiitävä hetki, ajallisesti kuitenkin mittaamaton. Kaikkia tähdenlentoja en voi kuitenkaan muistaa, mutta muistanko kaikki toiveeni, onko ne toiveet oikeasti toteutuneet tähdenlennon myötä… 

Onko minun toiveeni ohikiitävä hetki?  
Vai onko se ajaton?  
Onko tähdenlento ihme, kun sen juuri nyt näin?  
Olinko oikeassa paikassa, oikeaan aikaan sillä hetkellä, kun sen näin?  

Minulla on toiveita, vahvistaako tähdenlento sitä. Minä olen tarkka ajatuksistani, olen tarkka miksi ja mitä ajattelen ja jopa mistä ajatus kumpuaa, toki en todellakaan analysoi, mutta olen tietoinen, olen oppinut tässä vuosien varrella. Jos näen tähdenlennon, minulla tulee tunne, joko toivoa tai muistelen heti mitä juuri ajattelin. Näin olen siis toiminut.   

Minulla on tässä kaikki just niin ihanasti, kuin olen. Tietysti minulla on tulevaisuuteen toiveita, koska ne vievät minua eteenpäin. Kohti mitä tunnen itsessäni. Itseasiassa, tulevaisuus tuo ne luokseni. 
Olen vetovoima. 
Asiat, jotka minulle kuuluvat saapuvat, kunnes olen itse valmis! 

Onko niin, että tähdenlento antaakin toivoa, eikä toteuta toivetta. Koska toivo vahvistaa sen sisäisen asian näkyväksi tulemista, jotta sen vetää puoleensa. Pelot tai epäluulot painavat toiveita piiloon, mutta niiden ymmärtäminen ja kohtaaminen vahvistaa toivetta tai kutsua.  

Tässä hetkessä se tapahtui… 

Olen koirani kanssa iltalenkillä. Lumi narskuu kenkien alla, polku on tallautunut lumesta, jota on satanut kahden päivän ajan, kinokset ovat jo melkein polven korkeudella. Pakkasta on ihanat 18 astetta. Tuoksu on kuulas ja hengitys höyryää. Pakkanen nipistää sääriä farkkujen läpi ja poskissa kihelmöi. Ulkona on pimeää mutta lumi valaisee. Tähdet loistavat sulassa sovussa tummalla taivaalla, sävyinä intensiivisen sinistä ja syvää violettia. 

Olen tässä ja hengitän. 

Olen yksin koirani kanssa. Täysi hiljaisuus. Mistään ei kuulu ääniä, vaikka olen melkein keskellä kaupunkia. Aivan kuin kaikki olisi pysähtynyt, jokin silti liikkuu, se on kimallus. Kimaltava lumi, heijastus taivaalta ehkä tähdistä. Kimallushan leijuu myös ilmassa, liike on hauras mutta todellinen.  
Mieleeni nousee ajatus, että jos nyt näkisin tähdenlennon, saisin merkin, vahvistuksen toiveelleni. Ja siitä samasta sain oivalluksen. Kaikki kirkastui täysin. Kimallusta oli enemmän kuin juuri äsken. Voimakkaampana se nousi ylöspäin ja liikkui kuin tanssien. 
Hymyilin ja avasin sydämeni. Sehän on jo minussa. Tunnen sen joka solussani. Se on jo läikähtänyt merkiksi, se ei olekaan enää toive. Kehoni on kertonut jo ennen tähdenlentoa, että toiveeni, kaikki toiveeni ovat tosia. Mitä lähempänä se on, sitä vahvempana sen tunnen.  
Minä olen toiveideni luoja. Minä olen toiveideni vahvistaja.  
Kun olen valmis, toive tai se sisäinen kaipaus tai jokin syvä sisäinen asia tulee vahvemmaksi, mikä oli joskus kuin harha, kuvitelma, satu, aavistus tai jokin, jonka olemassa oloon en välttämättä uskonut, vaikka uskoin, juuri se asia mihin tähdenlennot antoivat toivoa.  

Minä uskon itseeni niin uskon myös siihen, mitä tunnen. Mitä vahvempana sen tunnen, sen lähempänä se on. Nyt ”tämä” on ihan tässä. 
Tämä kaikki tapahtuu juuri keskellä pakkasta lumen narskuessa jalkojen alla ja kimalluksen tanssiessa ympärilläni. Hiljaisuudessa kuuluu ääni, se tulee sisältäni, ”ota vastaan”. 

Tähdenlento katoaa, mutta minussa oleva tunne ei katoa. Avaudun, koska tällä kertaa uskallan. 

Tuikkivin tähtien Anna-Mari

Saatat myös pitää...