Eläinkommunikointi

Onko eläimesi vilkas, rauhaton, masentunut tai muuten tavanomaisesta käytöksestä poikkeava? Puhdistan hänen energiakenttänsä ja kysyn vastausta kokemaansa tilaan. Mahdollisuus myös kysyä, jos haluat kuulla mitä hänellä on kerrottavana. Sekä Voin ottaa yhteyden siihen, miksi teidät on tuotu yhteen.

Myös yhdistettynä HIERONTAAN, jossa eläimen jännityksiä ja kipuja lievitetään sekä eläin rentoutetaan. Kysy lisää.

Kokemuspalaute:

2,5v uroskoira – Ylihysteerinen piski oli hoidon jälkeen aivan poikki. Oli ihan kyljellään loppupäivän. Näinä muina päivinä reagointi asioihin on lieventynyt paljon. Haukkuminen on itsessäänkin vähentynyt ja kesto ylipäätään lyhentynyt. Lenkillä ei reagoinut autoihin muuta kuin hyppäämällä penkalle poispäin autosta eikä haukkunut (yleensä haukkuu ja rynnii perään). Piski on ollut myös tavallista paremmin kuulolla, paljon vanhojakin opetuksia on sillä muistunut mieleen. Ovista ei kaasuteta heti pihalle vaan vilkaisee sivusilmällä lupaa. Siis vau. Olen hyödyntänyt tätä tilannetta vahvistamalla käskyjä nameilla ja muutenkin kehunut vuolaasti. Ehkä jää jotain pysyvääkin muistiin. Että hoidosta on ollut selkeästi hyötyä.