Kuolema antoi elämän

Kuolema antoi minulle elämän.

Olen potenut nuoresta aikuisesta asti kuolemanpelkoa. Pelko astui areenalle tosisti, kun sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. Kohtauksen, jossa en tiennyt mitä tapahtuu, enkä voinut sitä mitenkään kontrolloida tai hallita. Olin avuton yksin omassa kehossa kohtauksen kourissa. Sydän jyskyttää rinnasta ulos ja rintaa pistää, happi loppuu ja huulet ovat turtana. Huimasi, enkä oikeastaan näekään mitään. Silti kykenin toimimaan, ajoin auton parkkiin kaksien liikennevalojen läpi ja soitin itselleni ambulanssin. Nuori mies kertoi minulle, että hyperventiloin ja antoi minulle paperipussin. He veivät minut päivystykseen ja siellä istuin yksin ja odotin vuoroani. Ihmeellinen tila, en ymmärtänyt sitä lainkaan. Tärisin ja pelkäsin, että nytkö kuolen. 

Kohtauksien tullessa muutamia, menin lääkäriin ja pääsin terapiaan. Sain hyvät opasteet, kuinka kohtauksen saa hallintaan, sehän oli hengityksen rauhoittaminen. Rauhoittavia lääkkeitä en kuitenkaan alkanut syömään. 

Opin nopeasti tunnistamaan, kun paniikkikohtaus alkoi nousemaan pintaan. Opin kuuntelemaan sydäntäni, että oliko se oikeasti sydämessä, vai rintarangassa lihaksissa, vai onko tunne psyykkinen. Opin rauhoittamaan itseni, vaikkakin myös opin tavallaan väistämään tunnetta eli aloitin nopeasti tekemään jotain muuta. Sain kohtauksen nopeasti kuriin ja rauhoituin, tietoisella hengittämisellä ja pakenemisella. Vuosien varrella paniikkikohtaukset loppuivat, mutta kuolemanpelko ei hävinnyt. 

Tämä poikkeusaika nosti kuolemanpelon raakana suoraan minulle kohdattavaksi silmästä silmään. Tajusin, että vuosien varrella olen edelleen saanut paniikkikohtauksia mutta toisessa muodossa, sellaisessa, jossa olen kokenut voimakkaan stressireaktion, säikähtänyt ja reagoinut taistele/pakene- asenteella. Tai elänyt pitkittyneessä burn out -tilassa, jossa joka ikinen ilta nukkumaan mennessä sydän käy kierroksilla ja keho on levoton. Olen tyynnytellyt kehoa ja uuvuttanut itseni uneen. Olen todennut, että ”jos en aamulla herää, niin en herää”. En jaksanut edes kinastella kuolemanpelkoni kanssa. Opin luottamaan siihen, että vaikka illalla olen ”tilassa” niin aamulla herään. En tunnistanut enää tätä kuolemapeloksi, koska ne olivat nopeita ajatuksia. 

Pitkittynyt stressitila söi kokoajan kehoani, joka vaikutti hormonaalisiin toimintoihin ja suoliston kuntoon sekä elämänenergiaani. Pystyin aina ajattelemaan positiivisesti tai käänsin asiat positiiviseksi nopeammin kuin olisi tarvinnut. Opin tsemppaamaan itseäni tilanteissa, joissa pelkäsin, vaikka lapseni puolesta, kun hän sairastui pienenä kuumeeseen, etten lähde ylireagoimaan, silti sydän jyskytti pelkoa. Tunnistan monta tilannetta, jossa ylireagoin sekunneissa, vaikka mitään sen suurempaa syytä ei olisi. Sisäinen autonominenreagointi oli kytkeytynyt päälle.

Stressitila tuntui kehossa, kun asetuin rentoutumaan tai vaan siis aloilleni, niin syke ei laskenutkaan alas. Karuselli pyöri päässäni ja tunnelukot hierti kehossa. Ihmettelen nyt, että miten ihmeessä olen selvinnyt hengissä, no luottamalla ja työstämällä tunnelukkoja sekä uskomalla huomiseen ja itseeni. Erikoista myös oli, että en tiennyt, että minulla oli burn out, niin positiivinen olin mieleltäni.

Olen ollut taistele/pakene tilassa ison osaa elämästäni ja nyt tämä poikkeusaika näyttää tätä minulle huolella. Kaikki se työ, jolla olen edistänyt hyvinvointiani, on ollut tekohengitystä ja se on pitkittänyt paniikkioireitani. Kaiken terveys intoilun ja hyvinvoinnin ansiosta pystyin nukkumaan öitä ja löysin sen keveyden ja rauhan mutta samaan aikaan piilotin pelkoni tyynyn alle ja uupumuksen peittelin pehmeällä peitolla. Kaikki hyvinvointia edistävät lisäravinteet ja rakennusaineet katoavat kehosta, kun saan paniikkikohtauksen ja taas menee tovi, että saan kerättyä luuni ja soluni myrskyn jäljiltä. Uusi toivo astui tietoisuuteen, että vihdoin saan kehoni terveeksi, mutta kaiken tämän alla oli pelko omasta kuolemasta, myös menettämisestä mutta erityisesti omasta kuolemasta. Se kuiski usein korvaani, siis pelko. Tiedostamatonta reagointia, jonka opin hiljentämään, mutta en uskaltanut kohdata, en tiennyt, että voin ymmärtää Kuoleman todellista merkitystä, koska pelko kuiski korvaan toisin. 

Olen kohdannut Kuoleman silmästä silmään elämäni aikana. 

Tiedän ja tunnen aidosti sydämessäni, että kuolema on kaunis, se on vapautta ja valoa. Olen nähnyt Kuoleman, kun hän on hakenut koirani. Kuolema oli hyvin hienovarainen ja rauhallinen, hän tiesi mitä teki ja samaan aikaan antoi minulle ja koiralleni kauniit viimeiset hetket. Rakkaus oli hyvin vahvasti läsnä. Miksi siis pelkään Kuolemaa? 

Henkimaailma ja Sielut kuuluvat yhtenä osana työnkuvaani, hyvin luonnollista. Jokaisella meillä on aika lähteä, kun aika tulee, se on sielunsopimuksella sinetöity. Mutta myös ihmisellä on aina valinnan mahdollisuus ja tietein tahtoen kuolemalla pelleileminen on jokaisen edelleenkin, oma valinta. Kun kirjoitan tätä nyt, mieleeni nousi sana ”arvostus”. Arvostus Kuolemaa kohtaan ja arvostus itseä ja toisia eläviä kohtaan.

NYT minulle on avautunut tästä kuolemanpelosta, se että minulla on vielä jotain mikä ylläpitää halua elää, pelko siitä, etten ehtinyt elää sitä mitä tunnen sisälläni vielä tulevan näkyväksi ja koettavaksi. En ole vielä valmis taivaanvaloon vaan valmis elämään tätä maanpäällistä tarinaa. Olen lukenut ja kuullut monia tarinoita ihmisten kuolinvuoteelta, kuinka he katuvat jotain, olisivat tehneet toisin tai olisivat toivoneet rakkautta. Minulla itsellä on voimat, joita tarvitsen elämäni muutokseen, muutokseen pelkovapaalle vyöhykkeelle. Kuolemanpelko vie elämän tai elämä on puolinaista mutta todellisuudessa Kuolema antaa elää. 

Kuolemanpelko saattaa nousta esiin, kun olen saanut voimakkaan stressireaktion, ei aina. Viime aikoina, eli tässä poikkeusajassa olen herkistynyt taistele/pakene-reaktiolla ja adrenaliinia virtaa ylenmääräisesti kehossani ja sydän lyö voimakkaammin. Pelko astuu areenalla ja NYT TÄMÄ TULI PÄÄTÖKSEEN. Ensimmäistä kertaa kirjoitin pelosta ja pyysin Kuolemaa tulemaan keskustelemaan kanssani. Tämä hetki avasi silmäni uudestaan ja avasi elämänenergiaani virtaamaan. 

Kirjoitin miltä se minusta tuntuu, kerroin sen Kuolemalle:

en jaksa enää pelätä sinua

en jaksa enää paeta sinua

en jaksa ymmärtää sinua ja selitellä, lohdutella ja peitellä enää pelkoani

Kuolema, koen sinut julmana

Kuolema, minua on peloteltu sinulla

Kuolema, minua on uhattu sinulla

Kuolema, olet hyvin lähellä mutta kaukana

Kuolema, sinulla on monia erilaisia tapoja ottaa meidät täältä

mikä on minun lähtöni

pelkään sydänkohtausta, sitä kipua, kouristusta

pelkään hukkua, sitä etten pääse enää pinnalle, jään jäälautan alle

pelkään, että lentokone tippuu, sitä että kaikki huutaa paniikissa

pelkään myrkytystä, lamaannuttavaa luhistumista

kaikissa näissä pelkään kontrollin menettämistä, toiminnan kyvyttömyyttä, puolikuollutta olotilaa

Bellan siirtyminen taivaanvaloon oli luonnollista

sallin hänen lähteä

tunsin, että oikea aika oli juuri silloin

muistan, kun kävit

miksi minä pelkään sinua

tiedän ja tunnen sydämessäni, että kuolema on kaunis valoisa siirtymä

mutta pelkään sinua

nouseeko stressi minussa niin voimakkaaksi, että lamaannun ja koen kuoleman

muutos saa tapahtua

kehoni kaipaa harmoniaa

mieleni kaipaa luottamusta

Kuolema, sydämeni kertoo halusta elää

Kuolema, haluaisin keskustella rauhasta ja rakkaudesta

Kuolema, Kiitos.

Sain vastauksen keskusteluani Kuoleman kanssa. 

Hän on hyvis, mutta ihmisten ajattelemattomat teot ja reagoinnit, elokuvat ja pelottelut ovat jotain muuta. Kuolema tulee hakemaan joskus kesken elämän tai vasta, kun on kaiken kokenut tai joskus pitkittää, vaikka ihminen toivoisi jo pääsyä taivaanvaloon. Elämä jatkuu aina kuolemasta. Joku voi kuolla henkisesti, olla tyhjä ja tunteeton ja elää kuollutta elämää. 

Kuolemanpelko on pelko, pelkäsin niin paljon, että luulin kuolevani paniikkikohtauksessa. Opin elämään sen kanssa ja se muutti muotoaan ajansaatossa, niin kuin kaikki tässä olemisessa! On uskallettava kohdata omat harhat ja tunnistettva todellisuus ja luoda siitä oma taivas maan päälle.

Niin kuin sanotaan, että ”Rakkaus ei satuta ketään”.  Lue uudestaan; Rakkaus ei satuta ketään. Tämä lause kolahti minuun erityisesti, kun sen ensimmäisen kerran ymmärsin. Alan oikeasti ymmärtämään mitä rauha minussa tarkoittaa <3

Nautin myös uudesta kysymyksestä mikä minulle heräsi, kun olin kirjoittanut tämän tekstin:

Mitä kuolema tarkoittaa oikeasti ja millaista elämä on oikeasti?

Kukat symboloivat uudelleen syntymistä, runsautta ja hehkua. Minulle.

Nyt tähän hetkeen, kun elämme tätä poikkeusaikaa maailmanlaajuisesti ja koronavirus luo todellisen kuolemanpelon, johon liittyy yksinäisyys, epätietoisuus ja hyvästelemättömyys. Sairastava on yksin kivun kanssa ja läheinen on kaukana, tunneskaalaa on vaikea ymmärtää. Se on todellista, aina kun Kuoleman kanssa on oikeasti tekemisissä.

Voimaa ja valoa kaikille, jotka lähtevät tästä elämästä seuraavaan, teillä on siellä hyvä olla, astukaa rohkeasti valoon. 

Teille, jotka jäätte kaipaamaan läheistä, joka lähtee omalla tavalla sielunsopimuksen mukaisesti, niin arvostetaan Kuolemaa ja hetkeä, sitä siirtymää. Tunnetaan kuinka me rakastetaan läheistä, jolla on merkitys itselle. Voimaa ja valoa tuntemiseen. Tunteettomuus kertoo lukosta, joten uskalla tuntea ja anna oman elämänenergian virrata, kaikki tunteet on sallittuja. Kuoleman jälkeen me synnytään elämään jotain uutta, jokainen meistä on syntynyt nyt tänne maapallolle tähän elämään. 

Kohtaa pelkosi niin ymmärrät, miksi haluat elää. Oli kyseessä mikä pelko tahansa. 

Sydämestäni Anna-Mari

Tulevaisuus on nyt – Puhe

Tämä on puheeni, kun valmistuin Mielenterveys- ja päihdelähihoitajaksi keväällä 2016 Point Collegesta, Porvoossa.

TULEVAISUUS ON NYT

Olen kiitollinen tästä kunniasta saada puhua sosiaali- ja terveysalan puheenvuoron täällä meidän valmistujaisjuhlassa.
​Olen Anna-Mari Nuorala ja suoritin lähihoitajatutkinnon näyttötutkintona, opintoni kesti kaksi vuotta.

Aloitan kiittämällä perheitä ja omaa perhettä. Kiitos siitä, että teillä on löytynyt kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja siitä, että te olette tukeneet ja kannustaneet meitä niissä tiukoissakin tilanteissa. Kiitos, että saimme tehdä tehtäviä ja lukea kokeisiin. Haluan kiittää myös ystäviä, teidän mielettömästä tuesta!

Tuhannet kiitokset opettajille ja muulle henkilökunnalle. Olette toimillanne mahdollistaneet meille puitteet opiskeluun. Te olette toivoneet meille vain parasta, mahdollisuuksia, kokemuksia ja iloa työelämään. Opetitte ja ohjasitte katsomaan asioita laajemmassa mittakaavassa sekä ihmisen kohtaamista, erilaisuutta. Opetitte myös rohkeutta, kun kohtasimme uusia asioita tai menetelmiä eli TE opetitte tärkeitä ja olennaisia asioita. Kerroitte meille esimerkillisesti omista kokemuksistanne ja saimme mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi. Annoitte meille opiskelun aikana nipun avaimia ja jää meidän valmistuneiden vastuulle se miten ja milloin me niitä käytetään. Näytitte meille monipuolisuutta projekteilla, työssäoppimispaikoilla ja materiaaleilla. Tästä on hyvä jatkaa.. Kiitos tsemppauksesta!

Onnea meille valmistuneille! Me vedettiin kunnialla tämä etappi meidän elämässä. Aika menikin yllättävän nopeasti!
Me ollaan nyt sitten valmiita! Valmiita mihin? Olemme valmiita oppimaan työelämän tuomia kokemuksia ja kohtaamisia. Olemme valmiita soveltamaan koulussa opittua tietoa. Olemme valmiita oppimaan kärsivällisyyttä ja ratkaisuja ongelmiin. Olemme valmiita käyttämään niitä avaimia ja kulkemaan ovista, joita meille avautuu. Olemme valmiita olemaan, joko hoitaja tai ohjaaja, olemme valmiita olemaan työntekijä ja vaikuttaja.
Itse huomasin ilmiön, kun valmistuminen lähestyi, niin moni kysyi minulta: ”joko olet saanut töitä?”. Pohdin tätä ilmiötä ja kyllä töihin pääseminen on juuri se tärkeä asia, mutta tärkeämpää on sen työn kokeminen ja se, mitä minä saan ja annan juuri siinä, mitä työtä teen just nyt. Missä ikinä olenkaan töissä, tärkeää on, että vaikutan ihmiseen ja tuon hyvänmielen sekä hänelle, että itselleni. Sellainen hyvän hengen luominen ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Haluaisin nostaa huomioon muutaman tärkeän asian, joka vaikuttaa henkilökohtaisella tasolla: Meillä jokaisella on oma kyky, jossa on parhaimmillaan, joten vaalitaan sitä kykyä. Vaalitaan asioita, joista me itse nautitaan, vaalitaan omaa luovuutta ja vaalitaan omaa terveyttä – tähän sopiikin: ”Edistä omaa terveyttäsi jollakin tavalla joka päivä, oli se sitten ruoka, liikunta, ajatus, lepo- te tiedätte.. Nekin on opetettu koulussa ja elämässä. Olemme vastuussa itsestämme. Pidetään oma voima. Silloin voimme olla esimerkillinen lähihoitaja, jaksamme olla ihmisten kanssa tekemisissä mutta jaksamme myös olla kotona vapaa-ajalla. Rakasta itseäsikin, sinä olet tärkeä, erittäin tärkeä!

Nyt, kun meillä on tietoa, avaimia ja kykyjä ja pääsemme töihin – käytetään meidän taitoja ja ollaan rohkeita. Usko itseesi tilanteissa, joissa sinusta tuntuu, että nyt pitää toimia sinun näkemälläsi tai kokemallasi tavalla. Ilmaise itseäsi ja tule osaksi yhteisöä. – Kaikki on aina samalla viivalla. Muistetaan positiivisuuden voima. Muistetaan kaunis nöyryys ja kunnioitus.
Olemme nyt siis valmiita oppimaan lisää. Jokainen kohtaaminen oli HÄN vanhus, autistinen, nuori, työkaveri tai jopa ystävä, kohtaamisen hetki opettaa meille jotain. Jokainen tilanne oli se sitten hoitamista, ohjaamista, kuuntelemista tai toiminnallista , sekin tilanne opettaa meille aina jotain. Opi tuntemaan itsesi: Pohdi ja oivalla mikä tuntui just sinulta ja mikä ei tuntunut. Emme koskaan valitse väärin, vaan opimme, valitsemme siis aina oikein. Löydä oma paikkasi työmaailmassa, silloin sinulla on enemmän annettavaa ja silloin sinä myös enemmän saat. Kaikkea tätä kannattaa soveltaa myös ihan siihen ruohonjuuritasolle eli omaan arkeen. Sinun koko elämään. Elämä on meidän puolella.

Painotan uudestaan asiaa ”Usko itseesi”, se kantaa sinut juuri sinne missä sinun kuuluu olla. Se mitä teet ja valitset nyt, vaikuttaa sinun tulevaisuuteesi. Tulevaisuutesi on nimittäin nyt.
Lainaan Seth Godin lausahdusta: ”Sen sijaan, että miettisimme, koska seuraava lomamme on, ehkä meidän pitäisi järjestää elämämme niin, ettei sitä tarvitse päästä pakoon.”

Ja tähän loppuun.
Voisimme ajatella joka päivä:
”Tänään on hieno päivä tehdä ihmisiä onnelliseksi. Tänään on hieno päivä tehdä itseni onnelliseksi.” <3
Nyt juhlitaan! Onnea ja rakkautta kaikille <3
Annetaan Hyvän kiertää.
Kiitos!

 

Miten ajattomuus ilmenee?

Aika ja ajattomuus, kummatkin ovat suhteellisia käsityksiä.
Aika on kellon lyömä ja päivämäärä. Ajattomuus  on tila, flow, hetki. Aika ja ajattomuus ovat symbioosissa, ne tarvitsevat toisiaan.

Olen pohtinut ajattomuutta, koska työskentelen paljon energiaa kanavoiden. Koen tämän mielenkiintoisena. Työskentelen luoden ideoita ja visioita, toteutan asioita, olen flowssa, olen tiloissa,  olen ajattomuudessa, kaikki ympärilläni katoaa. On vain asia.  Hoitaessani ihmisiä, kuljen ajattomuuden siivin menneisyydessä ja tulevaisuudessa.  Näen ja tunnen asioita menneiden elämien takaa tai viitteitä tulevaisuuden tapahtumista.
Palaan takaisin aikaan, hengitän ja kohta jo riennänkin sovittuihin tapaamisiin ja lasten harrastuksiin.

Syntyessämme fyysisesti tähän elämään, synnymme tähän hetkeen. Meidät kirjataan kirjoihin päivämäärällä ja kellon ajalla, tarkalleen. Sitä sanotaan ajaksi. Syntymähetken planeetat ja tähdet ovat aina oikeassa kulmassa, joilla on suuri merkitys elämänpolulla, elämäntehtävällä. Syntyessään, jokainen tuo mukanaan sielun tehtävän, jolloin energian muistoissa on aiemmin kokemia asioita menneistä elämistä.   Synnymme tarkoituksella  ns. sielunsopimuksella valituille vanhemmille, jolloin saamme myös solutason muistoja suvun perimästä. Syntymähetkestä alkaen alamme keräämään tämän elämän kokemuksia ja uskomuksia ajassa ja ajattomuudessa. Reagoimme alati ympärillämme tapahtuviin energia värähtelyihin, ja reagointi tapahtuu aina tässä hetkessä, olemme tunteessa ja tunne on aina todellinen tässä hetkessä. Aika ei ole sidoksissa tähän hetkeen, aika ei määritä tätä hetkeä, koen että tämä hetki on ajaton. Aika sitoo, sopii, mahdollistaa yhteiskunnan ilmestymään fyysisesti ajassa (halusin käyttää sanaa ilmestyä, koska silloinhan me tupsahdetaan paikalle, kun kello lyö oikean ajan).

Mitä ajattelen, siinä olen.
Kaikki jo eletty on nyt tässä hetkessä, aina. Mitä ajattelemme menneestä, minkälaisia tunteita meillä on omasta eletystä elämästämme. Kaikki nämä reagoinnit ja tunne kuohahdukset tapahtuvat aina tässä hetkessä, jopa ne jotka tulevat menneistä elämistä tai suvunperimästä. Käymme ajattomasti paikassa ja tilanteessa, joka loi mahdollisen reaktion, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, kävimme siellä paikassa tai tilanteessa, joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Kun sulkee silmänsä voi ”matkustaa” tietoisesti ajattomasti menneessä, ”matkustaa” mielikuvilla siirtymättä mihinkään fyysisesti, silloin kaikki tapahtuu tässä hetkessä. Mennyt on tässä, aina, ilman että sitä on sidottu aikaan,  vaikka siellä menneessä on paljon kellon aikoja ja päivämääriä. Pystymme silti ”matkustamaan” eli palamaan ajattomasti tapahtumiin ja paikkoihin, tämä palaaminen tarkoittaa, että herätimme ja palautimme tietoiseen mieleen muiston, joka on kokoajan mukana.  Kun minulle tapahtuu jotakin nyt, kehoni ja mieleni hakee peilausta aiemmin kokemastani. Se tunne on mahdollista neutralisoida, jos se tuntuu pahalta. Siksi onkin hyvä pohtia, miksi tällainen reagointi ja minkälaisen tunnereaktion haluamme menneisyydestä?

Tulevaisuus, jota ei ole vielä fyysisesti koettu on myös läsnä tässä hetkessä.
​Jokainen valinta mikä tehdään, vaikuttaa tulevaisuuteen, monien sukupolvien ajan.  Jokainen muutos prosessi eli menneisyydessä tapahtuneen hyväksyminen ja anteeksi antaminen muuttaa tulevaisuuden karmaa, kohtaloa. Tulevaisuuden voi muuttaa tässä hetkessä, vain tässä hetkessä, koska huominen on jo tulevaa. Tarvitaan ajatus- ja toiminnanmuutosenergia, jotta mielekkäämpi ja toivottu tulevaisuus toteutuu. Jokainen voimavara ON aina läsnä, ne tarvitsevat vain tietoisen aktivoinnin. Pelko sitoo aikaan, pelko sitoo energiaa ja muutosprosessia.
Kysy tässä hetkessä mikä pelko estää toimimasta nyt tai toivotussa tulevassa, miksi pelko pitää kiinni vanhasta uskomuksesta.   Unelman toteutuminen tai tavoitteen saavuttaminen on asetettu tulevaisuuteen, sidottu aikaan. Niiden ”saavuttaminen” tapahtuu visualisoiden ne tarkoiksi ja tuntien ne omassa kehossa ja mielessä todellisiksi, eli kokemalla solutasolla tässä hetkessä unelman tai tavoitteen. Silmät kiinni ja mielikuvituksen siiville.
​Onko se tulevaisuuden vetämistä tähän hetkeen vai onko sittenkin tulevaisuuden kokemista tässä hetkessä. Tulevaisuus on nyt. Valitse tarkoin mitä olet nyt, mitä haluat olla tulevassa, mitä haluat olla nyt.

Kaikki mitä olen, on nyt tässä. Kaikki mitä olet, on nyt tässä. Tässä on mennyt ja tuleva, tässä hetkessä. Ajattomuus on energiaa, joka aktivoi tähän tilanteeseen sopivan osan, tunteen, tavan toimia ja ajatella. Sitä on ajattomuus ilman aikaa, ilman kellon lyömää tai päivämäärää. Millaisen tulevan minä haluan? Millaisen tulevan sinä haluat? Pysähdy ajattomuuteen ja hengitä. Ajattomuudessa on vapaus valita. Tunteelle löytyy aina syy, aktivoimiskoodi, anna tunteen olla ja anna sen kertoa.  Vapaudu siihen, että jokainen tunne, asia, tilanne kestää vain hetken, tulee uusi hetki. Vapaudu ajan kiireestä ja paineesta, poistu ajan kontrolloimisesta ja astu askel taakse tähän hetkeen ja ota vastaan elämän lahjat ja opit.

​Elämä on sinun ja minun puolella ja valitsemme itse miten elämme sen tässä hetkessä.

”Aina on aikaa ajattomuudelle.” – Anna-Mari Nuorala